Moikka teille pitkästä aikaa!

 Olin puolitoista vuotta ilman refloja ja käytin hyvin satunnaisesti oxyja. Nyt olen TAAS livennyt tuosta ja käyttö on päivittäistä nyt pari kuukautta. Reflat ovat tulleet taas takaisin. Lisäksi odotan jo kolmatta lastani 🙈 Odotus tuli yllätyksenä, eikä suunnitellusti niin kuin edelliset, ja sekin stressaa hyvinkin paljon. Miten oikein jaksan 38 vuotiaana kahta alle kaksi vuotiasta? Miten mahtaa parisuhteen käydä? Kestääkö se tämän kaiken? Miten meidän talous kestää? Ääh, paljon huolenaiheita. 
 Jatkoin kouluakin tässä syksyllä. Samaan aikaan oxyn kanssa... Osaksi kai sosiaaliseen paineeseen? Koulu kuitenkin lopahti heti alkuunsa. Kiitos Koronan. Lapsi oli alkuun niin paljon kipeänä, kun eihän hänellä ollut minkäänlaista vastustuskykyä eri sairauksiin päivähoitoon mennessä. Ja Koronan vuoksi piti odottaa kaikkien oireiden poistumista. Ja yskähän usein kestää helposti parikin viikkoa. Näitä tauteja kun oli parit heti alkuun niin minun opiskelut oli taputeltu. En pysynyt enää millään opiskelujen tahdissa. Ja sitten tämä uusi raskaus vielä. Joten siirrän opinnot taas jonnekin hamaan tulevaisuuteen. 
 Oxyja tilailin juuri ison satsin itselle ja kovasti on tarkoitus vielä ne kiskaista ja sitten taas irtautua niistä. Ja näinhän myös teen! 
 Tiedän, että olette näiden viiden vuoden aikana kuulleet tämän saman tarinan jo useaan kertaan. 🙈 Käytän, lopetan, käytän, lopetan... jne. Mun päässä on jotain pahasti vinksallaan. Nyt kun olen ollut pitkiäkin aikoja ilman opiaatteja niin elämä tuntuu... öö... aika mitään sanomattomalta. Tunneköyhältä 😒. Fyysisesti en jaksa oikein mitään ja voimat on poissa. Samoin motivaatio. Välillä en olekaan ihan varma haluanko elää elämäni oikeasti ilman opiaatteja. En tunne niin suurta iloa tai surua kun olen selvinpäin. Elämä on aika harmaata silloin. Voi olla, että minun täytyisi löytää lääkäri joka mahdollistaisi minulle omakustanteisen korvaushoidon hyvin pienellä annoksella. Esim. Temcesik voisi olla yksi hyvä vaihtoehto, ja jopa mahdollinen. Mutta tämä vasta kun vauva on syntynyt ja vähän kasvanut, ettei lääke ole hänelle vaarallinen kun imetän. Imetän tuota taaperoakin vielä, mutta ihan muutaman kerran päivässä. Eikä maitomäärä ole enää iso. 
 Mutta joo. Tällaista täällä tänään. 

 Edelleen olen ilman kamaa. Aivan uskomatonta, että vedin kaikkea 20 vuotta ja sitten vain lopetin. Kukapa olisi uskonut, että näin voi tehdä?

 Olen edelleen kuivilla! Aivan mahtavaa! Välillä on ikävä sitä opiaattien hetkellistä euforiaa ja hyvää olo. Sitä jolloin maailmaa hymyilee kilpaa kanssani ja tuntuu että jaksan mitä tahansa. Realiteetit on kuitenkin näiden haavekuvien mukana. Euforia on kuitenkin vain Niin hetkellistä. Ja usein seuraa pahoinvointia, turvotusta ja väsymystä. Kroppa kulkee hitaalla, eikö mikään liiku mihinkään. Sydän pumppaa hitaasti jolloin ääreisverenkierto heikkenee ja turvottaa, suolenliikkeet hidastuvat, jolloin tulee ummetusta, kipua ja lisää turvotusta. Ja se väsymys! Tuntuu kuin olisin pikkuhiljaa taas pääsemässä elämään kiinni uudestaan. Tottakai minua väsyttää edelleen. Varsinkin vauva-arjessa, mutta motivaatio tehdä eri asioita on kasvanut hurjasti. Nyt on tosin alkanut unettomuus nostamaan päätään. Minun on vaikea nukahtaa ja heräilen usein aamuyöllä enkä saa enää unta. Tiedän, että tämä kuuluu vieroitusoireisiin vielä. Ja menee ohi puolenvuoden sisällä. Vähän meinaa vain välillä olla raskasta... Masentuneeksi en onneksi itseäni kuitenkaan tunne. On elämä aika paljon tasaisempaa ja tasapaksumpaa mihin olen tottunut opiaattien kanssa, mutta eiköhän tähän totu. Ei ihminen tarvitse niin isoja tunteita ja euforiaa jatkuvasti, vaikka näitä juuri eniten kaipaan. Eli uuden elämän hyväksymistä ja opettelua tämä vielä usein on. Kaiken kaikkiaan voin kuitenkin fyysisesti niin paljon paremmin, ja se pitää minut kiinni elämässä ilman oppareita!

 Nyt on synnytetty ja vauva voi hyvin. Olen ollut ilman jo pidempään, eikä huvita enää leikkiä opiaateilla. Vihdoin pääsin niistä vieroitusoireista eroon! Mieliala vaihtelee ja sen osalta välillä tekisi mieli, mutta ei niin järisyttävästi että jotain nappailisin. 

 Kävin siellä sairaalan sossupalaverissa, eikä hän nähnyt tarvetta seuloille eikä vauvan kakka- tai pissanäytteille. Joten selvisin säikähdyksellä. Vauvalla ei myöskään ollut vieroitusoireita syntyessään, vaikka tuli pari viikkoa etuajassa. Itsesyytökset on välillä ihan kauheat, vaikka turha sitä enää on itkeä, kun paskat on jo housuissa... Nyt en voi muuta kuin huolehtia siitä, etten enää palaa takaisin entiseen. Tämä pillereiden pyörittely saa nyt jäädä menneisyyteen ja nyt selvinpäin huomiseen! Mä taidan oikeasti vielä selvitä tästä! Ainakin olo on koko ajan varmempi ja varmempi siitä, että tässä se nyt oli. Alan rakentamaan uutta elämää itselleni ilman mitään päihteitä. Vuosia se nähtävästi sitten vei että pääsin tähän pisteeseen, mutta on kuitenkin mahdollista. Ja jos minulla on niin on teillä muillakin. 20 vuotta rämmin tuossa opiaattien ja muiden päihteiden suossa. Takaisin en palaa enää. Ikinä!

  Raskaus alkaa olemaan loppusuoralla. En ole edes tänne kehdannut kirjoittaa miten huonosti olen tämän ongelmani pystynyt tässä tilassa hoitamaan... Aivan liian huonosti. Luulin että olisin vahvempi, mutta kun ei! Edelleen vieroituksen kanssa. Nyt on vain pakko olla ilman. Muuten hommani kusevat oikein urakalla. Vauva syntyy vieroitusoireisena ja kaikille selviää mikä paska olen. Apua! Lähiaikoina pitää antaa seulatkin, joten nyt olen ollut ilman. Tänään oli jopa parempi päivä, eikä tuskailu tuntunut niin pahalta. Olen pitänyt nollapäiviä, lieventääkseni tätä tulevaa olotilaa. Ja ehkä se nyt on auttanutkin. 

  Ensi viikolla on sossujen kanssa juttelu aika. Neuvolasta laittoivat lähetteen menneisyyden vuoksi. Katsoin että ovat jo valmiiksi laittaneet lähetteen seuloihin niin alkoholin osalta kuin 400 eri lääke- ja huumausaineen osalta. Ei sitten sen laajempaa seulaa enää löytäneet... Alkoholin käytönkin saa nähtävästi selville virtsanäytteellä nykyään. Kolmen viimeisen päivän käytön pitäisi näkyä tuossa näytteessä. Oli pakko vähän googletella, että mitä ne kaikki lähetteessä olevat testit tarkoittivat. 

  Näinä viime viikkoina on itsesyytökset nousseet pintaan tosi vahvasti. Pelkään ihan hirveästi, että paljastun kaikille. Viimeistään kun vauva syntyy. Miten puoliso voisi suhtautua tällaiseen valehteluun mitenkään hyvin? Tai kertomatta jättämiseen? Mitä olen vauvalle tehnyt? Aika syvissä vesissä on tässä juostu itsesyytösten kanssa. Olen ihan helvetin kyllästynyt tähän riippuvuuteen, sen peittelyyn ja häpeään. Siihen mitä kaikkea stigmaa se ympäristössä aiheuttaa. Mitä itse aiheutan muille.  Kumpa kaikki nyt menisi vain hyvin! Tai itsestäni se on myös paljon kiinni. Seulat täytyy olla puhtaat, eikä vauvalla saa olla mitään viekkareita. Näin voisin ehkä jotenkuten selvitä. Sairaalassahan he haluavat ottaa vauvalta heti syntymän jälkeen pissa ja kakkanäytteet. Mutten ajatellut antaa näihin lupaa. Perusteluina se, että kun ne viimeksi otettiin ja vauvan pissapussi olikin viallinen sain syyt siitä niskoilleni. Vielä 15 vuotta jälkeenpäin tuo asia tuli esille. Lääkäri oli kirjoittanut, että äiti mitä ilmeisemmin käyttänyt raskausaikana koska rikkonut vauvan pissapussin. Kävin koko raskauden joka viikko seuloissa, ja aina annoin puhtaat niin silti tuo viallinen virtsankeräyspussi tuomitsi minut. Eli seuloilla ei ollut yhtäkkiä mitään painoarvoa?! No, nyt perustelen kieltäytymiseni tuolla. Mitäs silloin syyttivät turhaan. Tietysti ymmärrän, että syyttävät ja epäilevät äitiä. Mutta miksei näytettä otettu uudestaan? Ei se voi tunnin tai kahden takia olla myöhäistä? Olivat ihan varmoja, että kakkanäyte ei ole puhdas, vaikka olihan se. Silloin suoriuduin kyllä tosi hyvin raskausajasta. Nyt en voi sanoa samaa... paska.