Olin puolitoista vuotta ilman refloja ja käytin hyvin satunnaisesti oxyja. Nyt olen TAAS livennyt tuosta ja käyttö on päivittäistä nyt pari kuukautta. Reflat ovat tulleet taas takaisin. Lisäksi odotan jo kolmatta lastani 🙈 Odotus tuli yllätyksenä, eikä suunnitellusti niin kuin edelliset, ja sekin stressaa hyvinkin paljon. Miten oikein jaksan 38 vuotiaana kahta alle kaksi vuotiasta? Miten mahtaa parisuhteen käydä? Kestääkö se tämän kaiken? Miten meidän talous kestää? Ääh, paljon huolenaiheita. 
 Jatkoin kouluakin tässä syksyllä. Samaan aikaan oxyn kanssa... Osaksi kai sosiaaliseen paineeseen? Koulu kuitenkin lopahti heti alkuunsa. Kiitos Koronan. Lapsi oli alkuun niin paljon kipeänä, kun eihän hänellä ollut minkäänlaista vastustuskykyä eri sairauksiin päivähoitoon mennessä. Ja Koronan vuoksi piti odottaa kaikkien oireiden poistumista. Ja yskähän usein kestää helposti parikin viikkoa. Näitä tauteja kun oli parit heti alkuun niin minun opiskelut oli taputeltu. En pysynyt enää millään opiskelujen tahdissa. Ja sitten tämä uusi raskaus vielä. Joten siirrän opinnot taas jonnekin hamaan tulevaisuuteen. 
 Oxyja tilailin juuri ison satsin itselle ja kovasti on tarkoitus vielä ne kiskaista ja sitten taas irtautua niistä. Ja näinhän myös teen! 
 Tiedän, että olette näiden viiden vuoden aikana kuulleet tämän saman tarinan jo useaan kertaan. 🙈 Käytän, lopetan, käytän, lopetan... jne. Mun päässä on jotain pahasti vinksallaan. Nyt kun olen ollut pitkiäkin aikoja ilman opiaatteja niin elämä tuntuu... öö... aika mitään sanomattomalta. Tunneköyhältä 😒. Fyysisesti en jaksa oikein mitään ja voimat on poissa. Samoin motivaatio. Välillä en olekaan ihan varma haluanko elää elämäni oikeasti ilman opiaatteja. En tunne niin suurta iloa tai surua kun olen selvinpäin. Elämä on aika harmaata silloin. Voi olla, että minun täytyisi löytää lääkäri joka mahdollistaisi minulle omakustanteisen korvaushoidon hyvin pienellä annoksella. Esim. Temcesik voisi olla yksi hyvä vaihtoehto, ja jopa mahdollinen. Mutta tämä vasta kun vauva on syntynyt ja vähän kasvanut, ettei lääke ole hänelle vaarallinen kun imetän. Imetän tuota taaperoakin vielä, mutta ihan muutaman kerran päivässä. Eikä maitomäärä ole enää iso. 
 Mutta joo. Tällaista täällä tänään. 

 Kävin siellä sairaalan sossupalaverissa, eikä hän nähnyt tarvetta seuloille eikä vauvan kakka- tai pissanäytteille. Joten selvisin säikähdyksellä. Vauvalla ei myöskään ollut vieroitusoireita syntyessään, vaikka tuli pari viikkoa etuajassa. Itsesyytökset on välillä ihan kauheat, vaikka turha sitä enää on itkeä, kun paskat on jo housuissa... Nyt en voi muuta kuin huolehtia siitä, etten enää palaa takaisin entiseen. Tämä pillereiden pyörittely saa nyt jäädä menneisyyteen ja nyt selvinpäin huomiseen! Mä taidan oikeasti vielä selvitä tästä! Ainakin olo on koko ajan varmempi ja varmempi siitä, että tässä se nyt oli. Alan rakentamaan uutta elämää itselleni ilman mitään päihteitä. Vuosia se nähtävästi sitten vei että pääsin tähän pisteeseen, mutta on kuitenkin mahdollista. Ja jos minulla on niin on teillä muillakin. 20 vuotta rämmin tuossa opiaattien ja muiden päihteiden suossa. Takaisin en palaa enää. Ikinä!

  Ensi viikolla on sossujen kanssa juttelu aika. Neuvolasta laittoivat lähetteen menneisyyden vuoksi. Katsoin että ovat jo valmiiksi laittaneet lähetteen seuloihin niin alkoholin osalta kuin 400 eri lääke- ja huumausaineen osalta. Ei sitten sen laajempaa seulaa enää löytäneet... Alkoholin käytönkin saa nähtävästi selville virtsanäytteellä nykyään. Kolmen viimeisen päivän käytön pitäisi näkyä tuossa näytteessä. Oli pakko vähän googletella, että mitä ne kaikki lähetteessä olevat testit tarkoittivat. 

  Näinä viime viikkoina on itsesyytökset nousseet pintaan tosi vahvasti. Pelkään ihan hirveästi, että paljastun kaikille. Viimeistään kun vauva syntyy. Miten puoliso voisi suhtautua tällaiseen valehteluun mitenkään hyvin? Tai kertomatta jättämiseen? Mitä olen vauvalle tehnyt? Aika syvissä vesissä on tässä juostu itsesyytösten kanssa. Olen ihan helvetin kyllästynyt tähän riippuvuuteen, sen peittelyyn ja häpeään. Siihen mitä kaikkea stigmaa se ympäristössä aiheuttaa. Mitä itse aiheutan muille.  Kumpa kaikki nyt menisi vain hyvin! Tai itsestäni se on myös paljon kiinni. Seulat täytyy olla puhtaat, eikä vauvalla saa olla mitään viekkareita. Näin voisin ehkä jotenkuten selvitä. Sairaalassahan he haluavat ottaa vauvalta heti syntymän jälkeen pissa ja kakkanäytteet. Mutten ajatellut antaa näihin lupaa. Perusteluina se, että kun ne viimeksi otettiin ja vauvan pissapussi olikin viallinen sain syyt siitä niskoilleni. Vielä 15 vuotta jälkeenpäin tuo asia tuli esille. Lääkäri oli kirjoittanut, että äiti mitä ilmeisemmin käyttänyt raskausaikana koska rikkonut vauvan pissapussin. Kävin koko raskauden joka viikko seuloissa, ja aina annoin puhtaat niin silti tuo viallinen virtsankeräyspussi tuomitsi minut. Eli seuloilla ei ollut yhtäkkiä mitään painoarvoa?! No, nyt perustelen kieltäytymiseni tuolla. Mitäs silloin syyttivät turhaan. Tietysti ymmärrän, että syyttävät ja epäilevät äitiä. Mutta miksei näytettä otettu uudestaan? Ei se voi tunnin tai kahden takia olla myöhäistä? Olivat ihan varmoja, että kakkanäyte ei ole puhdas, vaikka olihan se. Silloin suoriuduin kyllä tosi hyvin raskausajasta. Nyt en voi sanoa samaa... paska.

 Alkaa hiukan tuntumaan, että PAHIMMAT vieroitusoireet ovat pikkuhiljaa takana päin? Pelkkien bentsojen kanssa olen selvinnyt päivistä jotenkuten ja saanut nukuttua öisinkin. Mutta tämä oman pään kanssa oleminen ja mielialan aleneminen on tullut hyvin vahvana tilalle. En keksi tai saa aikaiseksi juuri mitään. Kunto ei kestä oikein kävelyään. Vasta pari viikkoa takana ( kerran retkunut ) ja tuokin aika tuntuu aivan jäätävän pitkältä. Joka päivä toivon, että jospa se kuuluisa huominen olisi edes hiukan parempi päivä... Varasin ajan lääkäriin perus labroja varten ja ajattelin samalla pyytää jonkinlaisen mielialalääkityksen. Ainakin edes tähän alkuun. Siihen saakka, että aivojen reseptorit alkaisivat tuottaa taas itsenäisesti serotoniinia ja luontaisia opioideja. Tai liikuttelisivat niitä miten normisti kuuluukin. 

 Alan huomata että perhekin hiukan ihmettelee tätä minun touhua ja mielialan laskua. Toisaalta tämä aika vuodesta on ihan selkeästi paras aika lopettaa, koska aurinko ja valo sentään hiukan auttavat mielialan kohentumiseen! 

 Aivotkin ovat aika jäässä, pahoittelut.

 Alkaa hiukan tuntumaan, että PAHIMMAT vieroitusoireet ovat pikkuhiljaa takana päin? Pelkkien bentsojen kanssa olen selvinnyt päivistä jotenkuten ja saanut nukuttua öisinkin. Mutta tämä oman pään kanssa oleminen ja mielialan aleneminen on tullut hyvin vahvana tilalle. En keksi tai saa aikaiseksi juuri mitään. Kunto ei kestä oikein kävelyään. Vasta pari viikkoa takana ( kerran retkunut ) ja tuokin aika tuntuu aivan jäätävän pitkältä. Joka päivä toivon, että jospa se kuuluisa huominen olisi edes hiukan parempi päivä... Varasin ajan lääkäriin perus labroja varten ja ajattelin samalla pyytää jonkinlaisen mielialalääkityksen. Ainakin edes tähän alkuun. Siihen saakka, että aivojen reseptorit alkaisivat tuottaa taas itsenäisesti serotoniinia ja luontaisia opioideja. Tai liikuttelisivat niitä miten normisti kuuluukin. 

 Alan huomata että perhekin hiukan ihmettelee tätä minun touhua ja mielialan laskua. Toisaalta tämä aika vuodesta on ihan selkeästi paras aika lopettaa, koska aurinko ja valo sentään hiukan auttavat mielialan kohentumiseen! 

 Aivotkin ovat aika jäässä, pahoittelut.

 Eilen olin taas ensimmäisen päivän ilman vahvoja opiaatteja ( contteja ) ja oli aika kamala päivä. Erottelin Panacodeja ja otin niitä kolme, mutta eivät kovinkaan paljoa helpottaneet oloani... Lisäksi otin Lyricaa. Ja yöksi tennareita. Heräsin 5.30 ja vielä suht pirteänä! Tänään olo ollut huomattavasti parempi. 😊 Huomenna lähden 300km päähän ystäväni luo. Ajattelin, että olen siellä joitain päiviä " katkolla ", ehkä käyn jopa NA ryhmässä, kun täällä en sitä oikein voi tehdä lastensuojeluilmoitus pelon vuoksi. Tuo pelko seuraa aika hyvin mukana, kun joku IDIOOTTI sen kerran tekee niin eipä huvita sieltä enää uudestaan apua hakea... Tosi anonyymi ryhmä...  joopa joo. 😓 Muutenkin täällä Suomessa kun on päihdeongelma lailla " rangaistava ", eikä hoitoon hakeutumisella voi siitä välttyä. Nostaa ainakin minulla kynnystä edes hakeutua avun piiriin. Jos hoitoon hakeutumisesta ei " rangaistaisi " niin olisin itsekin hakenut apua jo aikoja sitten. Mutta minkäs teet..?? Ei tuonne itsehoito ryhmiinkään uskalla enää mennä, kun ei koskaan tiedä tunnistaako joku ja tekee SAATANA lastari-ilmon! Eikä ajattele tekojaan sen enempää. Minuun se on vaikuttanut jo yli 10 vuotta! Kiitos siitä! Joten muille tällaista harkitseville niin älkää ihmeessä tehkö niin! Voi olla ettei siitä syystä tämä henkilö hakeudu enää avun piiriin. Ei edes ns. matalan kynnyksen apuihin. Tulipas paasattua. 😅