Tänään vihdoin olin siellä lääkärissä. Ja lopputulos oli, että seuraillaan tilannetta muutama viikko. Eli jos turvotusta edelleen silloin esiintyy niin aletaan tutkia tarkemmin mistä se voi johtua. Silloin vuorossa olisi vatsan kuvaus missä poissuljettaisiin vatsan ja suoliston alueen kasvaimet. Ne kun voivat painaa laskimoita ja näin ollen aiheuttaa turvotusta alaraajoihin. Aargh! Kamala ajatus... Tosin onhan sitä meikäläisellä ollut monen vuoden kestoinen jatkuva ummetus, joka edesauttaa kaikenlaisten kasvainten ja syöpien ilmestymistä suolistoon. Kirjoitti hän vastahakoisesti reseptinkin Pegorioniin jolla voin alkaa hoitamaan ummetustani. Kaikki luontaishoidot olenkin jo kokeillut. Niistä on yleensä apua hetken, mutta menettävät aina tehonsa jatkuvassa käytössä. Ja minulla kun tuo ummetus on jatkuvaa... Kertoili myös nesteen saannin tärkeydestä ja minä vakuuttelin ettei se kyllä siitä voi johtua, koska juon vettä joka päivä ainakin sen kaksi litraa + muut nesteet. Ihan lopuksi lääkäri väläytteli myös laskimoiden vajaatoiminnan mahdollisuudesta, mutta sanoi että pitäisi olla enemmän ikää ja riskitekijöitä ( eihän hän ihan kaikista riskitekijöistä tiedä..). Minä aloittaisin tutkimisen juuri tuosta viimeisestä jos saisin päättää, mutta kai ne vatsankuvat sitten otetaan ensin. Paras tietysti olisi jos turvotus häviäisi! Mitä tottakai TOIVON! Mittailin sitten lääkärin ohjeen mukaan tänään työpäivän jälkeen molemmat jalat pohkeesta ja reidestä ja molemmissaa kohtaa oli n. sentti eroa verrattuna toiseen jalkaan. Ei siis ihan hirveästi turvonneet, mutta ovat kuitenkin. Ja kyllä minä tunnen ettei tuo toinen koipi ole ihan normaali. Jotenkin se on erilainen kuin ennen. Vaikea vain niitä oireita kuvailla, kun niitä ei  ihan hirveästi ole. Sellaista pientä jännää tuntemusta aina välillä. Ja pientä kipuilua. Kiristelyä ja suonten pulputtelua. Toivottavasti asia vielä selviää jossain kohtaa.