Niin kuin ehkä huomaat on taas vasta toinen päivä kokonaan ilman. Edellispäivänä otin lääkkeen. Joten lasku lähti alusta. Kestää joku 72 tuntia, että subu poistuu elimistöstä. Eipä ollut kovin fiksua. Olisin jo päivässä neljä, jos olisin saanut pidettyä pääni, mutta minkäs teet. Tällaista tämä sitten välillä on. Mutta periksi en kuitenkaan anna. Se oli vain pieni vastoinkäyminen ja siitä on vain päästävä yli. 

 Nyt mulle on tullut kova nuha, joutuu niistämään vähän väliä ja aivastelen varmaan 40 kertaa päivän aikana. Aika voimaton on olo, mutta yritän pitää mielen positiivisena. Aina se ei onnistu, mutta yritän silti. Aamut ovat ehkä hivenen parempia kuin illat. Aamuisin koitan tehdä tuore salaatin ja syödä hyvin. Eilen jaksoin tehdä jopa ruokaa itselleni. Siitä onneksi riittää aika moneksi päiväksi. Ruokahalu on välillä todella heikko ja kaikki syöminen on sellaista väkisin syömistä. Äkkiä sitä menee todella huonoon kuntoon jos ei syö juuri mitään. Viimeksi kun olin vieroituksessa söin todella heikosti ja se on suuri virhe. Painoni laski silloin lähes 10kg. Tosin on nytkin painoni lähtenyt laskuun, mutta yritän syödä niin paljon kuin vain pystyn. Se ei oikeasti ole kovin helppoa, mutta helpottuu ajan kanssa. 

 Vessassa ei onneksi ole tarvinnut juosta kuin aamuisin. Onhan se löysällä, mutta ei juoksuta koko päivää. Sekin on kyllä todella hyvä juttu. Olen joskus juossut ihan jatkuvasti ripuloimassa. Vähän vatsa kramppailee syönnin jälkeen ja kerää ilmaa, mutta sitä se teki lääkkeenkin kanssa. 

 Yöt ovat hankalia, mutta olen kuitenkin saanut nukuttua kuusi tai seitsemän tuntia yössä joten täytyy olla tyytyväinen. Enkä ole heräillyt kun kaksi tai kolme kertaa. Uneen pääseminen ilman unilääkkeitä olisi varmasti todella haastavaa. Onneksi minulla on ollut mahdollisuus käyttää niitä tähän alkuun ainakin. Ei niitä enää montaa olekaan, mutta olen tyytyväinen siihenkin vähään. Pelkkä melatoniini ei tähän unettomuuteen auta. Ei ainakaan vielä. 

 Energiataso on edelleen todella heikko. Itsensä joutuu pakottamaan tekemään jotain. Sänky kyllä kutsuu usein ja siinä melkeinpä vietänkin koko päivän. Ei tämä mukavaa ole, mutta ei myöskään ikuista. Ja tehtävissä. Oman pään kanssa joutuu kamppailemaan paljon. Ei voi muuta kuin uskoa, että joka päivä tulevaisuudessa on aina hiukan parempi kuin edellinen päivä. Päivä ilman subutexia on aina voitto!