Viime yönä ei juurikaan nukuttu, vaikka nukahtamislääkkeenkin olin joutunut ottamaan. Illalla en saanut unta ja lääkkeen jälkeen nukuin muutaman tunnin. Olen ollut hereillä jo viiden aikoihin aamusta. Yritin kyllä vielä nukuhtaa uudestaan, mutta ei niin ei. Lasta täytyy lähteä heittämään kouluun, joten uutta unilääkettäkään en viitsinyt ottaa, kun herätykseen kuitenkin aikaa vain kaksi tuntia. Nyt on jo hetki, kun nuo yöunet ovat alkaneet olla aika vaikeita. Toivottavasti sitä ei jatku kovin pitkään. Ikävää pyöriä yöt ja olla sitten väsynyt päivisin. Aivastelu on nyt muutamana viimeisenä päivänä astunut myös kuvioihin. Ei vielä kovin pahasti, muutamia kertoja päivässä niitä tulee, että ei vielä ihan koko ajan. Energian puute päivisin ja univaikeudet öisin on nyt ikävimmät oireet. Pelkään, että kohta tuo energian puute alkaa vaikuttaa mielentilaankin. Masennus ei todellakaan ole tervetullut tähän kroppaan. 

 Tänään annos tippui viimeisen kerran. Eli enää huominen ja ylihuominen jäljellä. Torstaina ollaankin nollassa. Kauhun sekaisin tuntein odottelen ensimmäistä viikkoa kokonaan ilman. Jalat kyllä näyttävät koko ajan että jotain teen oikein. Toinen jalka on jo lähes normaali, tai ei ainakaan turpoa enää läheskään niin paljon kuin hetki sitten. Toinen jalka vielä turpoaa, mutta sekin hiukan vähemmän. Tuo jos mikä motivoi minua jatkamaan. Eilen jouduin pitämään sidettä enää vain toisessa jalassa. Vähänkö hienoa! Vaikkei fyysinen oloni ole aina kovin kummoinen, niin parannukset omassa kehossa tuntuvat silti todella hyviltä. Senhän takia tähän alunperin ryhdyttiinkin. Vaikken vielä ole päässyt läheskään irti niin pienesti olen jo ylpeä itsestäni. Iso saavutus jo tämäkin!