Näyttää heikolta tämä meikäläisen lopetus. Tällä viikolla olen ollut ilman vain kaksi päivää ja epätoivo alkaa hiipiä mieleen. En sitten pystynytkään siihen. Epäilin kyllä jo alkujaan, että en pysty olemaan ilman. Reflat kestävät niin kauan, monta viikkoa. Mitä olen asiasta ihmisten kanssa asiasta keskustellut niin viisi kuusi viikkoa on kaikilla pahin olo kestänyt. Se on aika hemmetin pitkä aika sairastaa ja kuitenkin pitäisi monta asiaa pystyä hoitamaan siinä samalla. En millään voi vain olla tekemättä mitään yli kuukauteen. Koti ainakin räjähtää käsiin jo heti ensimmäisellä viikolla. Olenkin nyt pohtinut, että kai sitä on pakko mennä lääkärin juttusille. Löytäisikö hän jonkun ratkaisun lopettamiseen? Mahdollisimman vähällä kärsimyksellä. Jonkinlainen lääkitys on avuksi kyllä saatava. Jonkilainen verenpaine lääke on ainakin siihen käytössä, mikä estää sitä jatkuvaa palelemista. Unilääkkeet tulisivat myös todella tarpeeseen ja ehkä joku miedompi kodeiinia sisältävä lääke. Sitä voisi sitten pikkuhiljaa tiputella pois. Ja tämän lääkkeen viekkareihin sitten sitä verenpainelääkettä ja unilääkettä. Jotain apuja tähän tarvitsen. Näin tämä ei tule onnistumaan. Annosta yritän pitää edelleen mahdollisimman alhaalla, että siirtyminen olisi mahdollisimman kivutonta. Toinen juttu on, että mistä löydän lääkärin mikä haluaisi hoitaa narkkaria? Yleensä ainoat vaihtoehdot ovat katko ja päihdekuntoutus.. ja niihin en kyllä kovin helposti lähde. En! Niistä ei tule kuin ongelmia. Työn vaarantuminen, lapsen vaarantuminen, omaisten pettymys. Ne ovat kaikki niin tärkeitä asioita elämässäni, etten pärjäisi ilman. Todennäköisesti joutuisin aivan heitteille. En tietäisi enää mihin suuntaan elämääni jatkaisin. Yhtä ratkaisua minulle myös ehdotettiin. Sellaista että vaihtaisin subutexin oxycontteihin. Hetkellisesti varmaan teenkin niin, mutta pidrmmän päälle ei sekään ole mikään ratkaisu. Nekin lääkkeet ovat niin vahvoja, etten niidenkään viekkareista selviä ilman jonkinlaista apua. Ovat kuitenkin hieman miedompia kuin subu, joten se olisi hyvä seuraava askel. Ei kuitenkaan ratkaisu vaan osa sitä, alku. Harmi vaan, että saan niitä vasta kuun lopussa. Siihen asti käytän sitten bubrea. Vitsi, että olen pettynyt itseeni ja tähän lopputulokseen. Ainakin tuli kokeiltua ja todettua, että ei onnistu. Ei ainakaan tällä tavalla. Jotenkin sen on kyllä silti onnistuttava! Ihan pakko sen on. Vielä ei kaikkia keinoja ole kokeiltu, joten yritän pitää uskoani yllä. Onnistun vielä, lopulta. Askel kerrallaan parempaan ja kohti lopettamista. Pitää alkaa etsimään vain sitä tohtoria, joka haluaisi auttaa meikäläistä tässä matkassa.