Viime viikolla sain kasaan kolme nollapäivää ja tällä viikolla yritän päästä neljään. Tänään menossa toinen nollapäivä. Sen huomaa heti aamuisista heräämistä. Tänäänkin olen noussut ylös ennen viittä, kun taas eilen nukuin kymmeneen. Viikonloppuna otin oxya ja vasta kolmannen päivän jälkeen aloin taas nukkua pidempään. Kai nuo nollapäivät jotain sentään vaikuttaa. Eilen oli energiat taas aika matalalla, mutta vähän illemmalla piristyin hiukan. Kävely teki ilmeisesti hyvää, vaikka tuntuikin ettei millään jaksaisi kävellä ja auton käyttö houkutteli suuresti. Muutenkin tuo ensimmäinen nollapäivä on aina vaikea. Sen jälkeen sujuu jo rutiinilla, ja kai sitä ajatus tottuu tuohon energiattomuuteen. Vaikka kyllä tekee välillä ihan kauhiasti mieli oxyja! Mutta kyllä nyt meinasin ilman olla viikonloppuun asti. Sitten taas annan itselleni luvan retkua. Tuntuu etten subuun halua edes enää koskea. Nämä oxy reflatkin ovat paljon siedettävämmät kuin se mitä subun käytön jälkeen joutuu kestämään. Ja nämä menevät ohi paaaaljon nopeammin kuin subu reflat. Ehkä voi myös johtua siitä, ettei minulla ole niin pitkää oxy historiaa kuin subusta. Siksi varmaan reflatkin ovat paljon miedommat. Niin ja onhan minulla helpottava lääkitys. Vaikka niin oli kyllä myös subu reflojen aikana... tai ainakin muutamana päivänä. Nyt aivastelen ehkä kerran tai kaksi päivässä, kun subujen jälkeen aivastelin varmaan 20 kertaa päivässä. Silmät vuotaa paljon vähemmän ja energiaakin on hippasen enemmän. Sydän hakkaa vähemmän. Lihakset kyllä menee helposti hapoille ja ihossa kihelmöi sekä vilunväristyksiä tulee paljon. Huono olo on aaltomaista. Välillä on ihan jees olla ja sitten hetken päästä onkin tosi kurjaa. Liikunta kyllä auttaa, mutta se onkin toinen juttu miten saa itsensä liikkeelle? Ehkä tuolloin kun on jokseenkin parempi olla niin sitä hetkeä pitäisi käyttää hyväksi. Töissä olen nyt käynyt normaalisti eikä saikkaripäivää ole tarvittu. Tai kai olisi tarvittu, mutta en ole hakenut. Ja siitä olen kyllä tosi ylpeä! Töissä saa ajatukset muualle, kun taas kotona helposti vain kieriskelee pahassa olossa. Nyt pitää valmistautua töihin lähtöön!