En ole saanut nukutuksi kunnolla piiitkään aikaan ja se alkaa todenteolla vaikuttamaan minuun. Päätä särkee univelan vuoksi, ja motivaatio kaikkeen on todella hukassa. Kauhea uupumus painaa päälle, eikä mikään kiinnosta. En saa oikein itseäni edes pakotettua mihinkään tekemiseen, joten olla ja möllötän sohvalla ja katson Viaplayta. Tänään aamulla minulla olisi ollut eka lääkäriaika leikkauksen jälkeen, jonka peruutin ja vaihdoin ajan ensi maanantaille. En sitten kyennyt edes sinne menemään... Lisäksi nyt ne oxyt loppuivat. Enkä aio hankkia niitä lisää. Nyt saa alkaa viekkareiden vastaanotto. Ihan pakko poikkaista käyttö, ja lopettaa se. Muuten huomaan kohta, että sairaslomani meni enkä ole saanut mitään aikaiseksi lopettamisen suhteen. Jo nyt on kulunut ihan liian kauan. En tajua miksi niitä edes viimeksi hain itselleni? Pahin olotilakin alkoi juuri helpottaa, ja mitä minä teen!? Tottakai teen itselleni karhunpalveluksen ja ajan itseni uudestaan samaan jamaan. No, nyt taas uutta yritystä putkeen. Ajattelen aina, kun olen ollut noin viikon omilla lääkkeillä, että nyt ansaitsen parempaa oloa ja energiaa. Näin ajaudun hankkimaan oxyja, ja vain tuo ensimmäinen retkahdus siihen antaa minulle jonkinlaista tyydytystä ja hyvää oloa ja energiaa. Seuraavana päivänä magia on kadonnut. Siltikin otan niitä niin pitkään kuin pillereitä riittää. Vasta sen jälkeen pystyn vastustamaan kiusausta jollakin tapaa. Yritin olla ilman myös silloin kun niitä oli taskussani, mutta eihän siitä tullut mitään. Houkutus oli liian suuri, ja pillerit liian lähellä ja helposti otettavissa. 

 Nyt makaan sängyssäni ja toivon, että saisin nukuttua edes hiukan. Hetkenkin uni olisi tällähetkellä enemmän kuin suotavaa. Tämä unettomuus on aivan kamalaa. En kuitenkaan haluaisi noita rauhoittaviakaan syödä kourakaupalla, vaikka se todennäköisesti takaisi levon. Tottakai jonkun syön, eihän tästä muuten mitään tule. 😉