Viime maanantaina sain viimein itselleni tarpeeksi rohkeutta kertoa miehelleni, että olen käyttänyt oxycontin kipulääkettä yhdeksän kuukautta putkeen. Eihän se nyt koko totuus.fi ollut, mutta jonkinlainen avautuminen kuitenkin. Silloin aloin taas ottamaan vieroitusoireita vastaan. Tänään on perjantai, eikä vielä ainakaan olotila ole muuttunut paremmaksi. Päinvastoin, pahemmaksi vain. Paska lentää nyt ensimmäistä kertaa pitkin pöntön reunoja, ja jännittää edes pieraista. Todennäköisesti kaasun mukana tulisi jotain muutakin " mukavaa " siinä samalla. Taitaa olla pahin aamu tähän asti. Normaalisti tänään olisin jo soittanut ja lähtenyt hakemaan lisää lääkettä, aloittanut alkuviikosta taas uuden kärsimyksen, mutta nyt en aio sitä tehdä! Kun sain vihdoin myönnettyä riippuvuuteni, eikä minun tarvitse esittää enää kenellekään mitään. Helpottaa se kummasti! Ja antaa voimaa jatkaa niin pitkään kuin tarve vaatii. Tällä viikolla jätin myös Lyricat pois ja olen syönyt vain kolme Ardinexia päivässä, aamuisin kaksi ja illalla kolmannen. Rivatrileja olenkin vastaavasti napsinut varmaan kolme päivässä ja lisäksi yöksi ottanut Tenoxin. Eli oikeastaan ei kovinkaan suurta muutosta vieroitushoidon lääkityksessä... 

 Eilen sain illalla kauhean itkupotkuraivarin. Mikä ei ole ollenkaan tapaistani. Pinnaa vain kiristi ihan helvetisti, olin väsynyt ja tappelin teinini kanssa. Lopulta menin nukkumaan ja itkeskelin siellä kiukkuni kanssa. En todella tiedä mikä minuun iski. Kai olin vain väsynyt.