Nyt on yli kolme viikkoa takana siitä kun otin viimeisen oxyni. Viikko takaperin jätin myös Rivatrilit pois, joista viekkarit saivat uutta puhtia. Unettomuus palasi ja levottomuus sekä ahdistus. Tilalle löysin kaapin kätköistä muutaman opamoxin, jota olen pahimpiin viekkareihin ottanut 15mg päivässä. Se helpotti ehkä hiukan oloani, mutta aika minimaalisesti. Unettomia öitä tulee koko ajan vähemmän. Silmät alkavatkin näyttämään jo aika ikäviltä... kauheat mustat renkaat ja silmäpussit. Aika väsyneen näköinen tyyppi katsoo peilistä vastaan. Varmaan sekin pikkuhiljaa jo helpottaa, kun en ihan joka yö joudu enää valvomaan. Välillä herään viiden aikaan aamulla, mutta joskus vasta kahdeksalta! Silloin huomaa, että päiväkin sujuu paljon paremmin. Tuo unettomuus onkin jotain aivan järkyttävää. Vie kyllä naiselta mehut parin viikon jälkeen. Mutta huomaa kuitenkin, että aletaan olemaan voiton puolella! Tästä suunnataan ihan varmasti vain parempaan oloon. 

 Oman pääni kanssa alkaa olemaan aika onttoa. Jonkin aikaa on ko tuntunut, ettei oikein mikään tunnu miltään. Välillä tuntuu, että haluanko olla edes tässä suhteessa enää. Olen ollut sen verran huonossa kunnossa ja kovin pitkänajan, että tuntuu kuin olisin suuri taakka läheisilleni. Siksi varmaan olen epävarma parisuhteestanikin. En halua sitä oikeasti, mutta en voi näille tunteilleni mitään. Aika allapäin olen siis ollut. En voi muuta kuin uskoa, että parempaa on tulossa. Jostain luin, että pahin opioidimasennus voisi jatkua kuukausia, kun aivot yrittävät saada palikat taas uudestaan kohdalleen. Yleensä ilmeisesti noin kolme neljä kuukautta.