Olen edelleen kuivilla! Aivan mahtavaa! Välillä on ikävä sitä opiaattien hetkellistä euforiaa ja hyvää olo. Sitä jolloin maailmaa hymyilee kilpaa kanssani ja tuntuu että jaksan mitä tahansa. Realiteetit on kuitenkin näiden haavekuvien mukana. Euforia on kuitenkin vain Niin hetkellistä. Ja usein seuraa pahoinvointia, turvotusta ja väsymystä. Kroppa kulkee hitaalla, eikö mikään liiku mihinkään. Sydän pumppaa hitaasti jolloin ääreisverenkierto heikkenee ja turvottaa, suolenliikkeet hidastuvat, jolloin tulee ummetusta, kipua ja lisää turvotusta. Ja se väsymys! Tuntuu kuin olisin pikkuhiljaa taas pääsemässä elämään kiinni uudestaan. Tottakai minua väsyttää edelleen. Varsinkin vauva-arjessa, mutta motivaatio tehdä eri asioita on kasvanut hurjasti. Nyt on tosin alkanut unettomuus nostamaan päätään. Minun on vaikea nukahtaa ja heräilen usein aamuyöllä enkä saa enää unta. Tiedän, että tämä kuuluu vieroitusoireisiin vielä. Ja menee ohi puolenvuoden sisällä. Vähän meinaa vain välillä olla raskasta... Masentuneeksi en onneksi itseäni kuitenkaan tunne. On elämä aika paljon tasaisempaa ja tasapaksumpaa mihin olen tottunut opiaattien kanssa, mutta eiköhän tähän totu. Ei ihminen tarvitse niin isoja tunteita ja euforiaa jatkuvasti, vaikka näitä juuri eniten kaipaan. Eli uuden elämän hyväksymistä ja opettelua tämä vielä usein on. Kaiken kaikkiaan voin kuitenkin fyysisesti niin paljon paremmin, ja se pitää minut kiinni elämässä ilman oppareita!