lauantai, 14. toukokuu 2016

Epätoivoisia tekoja

 Luon tuossa huhtikuussa kirjoittamani tekstin jossa söin vain yhden Arton päivässä, sitä ei kestänyt kovinkaan kauaa, kun jatkoin taas kahdella. Piti nyt oikaista hieman asiaa, ettei synny ihan vääränlaista kuvaa ;) Tämän viikon siis olen ihan oikeasti ollut yhden Arton kanssa ja ihmettelen miten kovasti se voikin vaikuttaa kehooni?! Paska lentää hemmetti vielä kuudentenakin päivänä. Tänä aamuna en ehtinyt edes vessaan asti... Että ketuttaa pestä omaa paskapyykkiä! Lapseni tulee taas luokseni tänään, joten ajattelin venyttää sitä Arton ottamista mahdollisimman pitkälle päivään, etten illalla taas olisi niin kylmissäni ja veto poissa. Mutta tuon paskasouvin jälkeen päätös tästä sai jäädä. Joten otin lääkeleikkurin esiin ja puolitin sen pirun pillerin, että voin ottaa sen kahdessa osassa. Nyt odottelenkin vaikutuksen alkamista.... Mielessä kieltämättä kävi jo paljon muitakin oloani helpottavia ajatuksia... Mutta toivon mukaan edes tästä puolituksesta saisin sen verran apua, että pääsen täältä sängystä ylös ja voin tehdä jotain järkevääkin tänään. En voi ymmärtää miten yhden pillerin tiputus voikin olla näin vaikeaa? Toivottavasti kehoni tottuisi tähän mahdollisimman nopeasti. 

Olen lukenut joitakin kokemuksia Ardinexin lopetuksesta joten odotin lähinnä pientä päänsärkyä tai pieniä vilunväristyksiä, mitä joillekin ihmisille on lopetuksesta aiheutunut. Eikä niitä ole kestänyt montaa päivää, viikon korkeintaan. No, tässäpä minun kokemukseni tiputuksesta. Paska lentää ja iltaisin vain makaan kun en jaksa tehdä mitään ja palelen peiton alla. Ulkona käytän paljon vaatteita, vaikka mittari näyttää 20*C. Huomaan myös haisevani hieltä, mitä ei juuri koskaan tapahdu. Tämä viikko ollut oikea tuskan taival. Nyt vain toivon ja rukoilen, että tämä puolitus systeemi helpottaisi näitä tulevia päiviä. Olen niin kateellinen ihmisille joilla on lopetuksesta tullut lähinnä päänsärkyä. Kun minulla on vielä kuitenkin yksi pilleri tiputettavana ja silti paskon housuun jo nyt. Vieläkin paleltaa... Taidanpa käydä juomassa jotain lämmintä niin helpottaa tuo vilu edes hetkeksi aikaa.

 Niin toivoisin, että minulla olisi joskus jotain positiivista kerrottavaa ;)

torstai, 12. toukokuu 2016

Codeiinin tiputusta

   Tällä hetkellä taistelu jatkuu edelleen. Tällä viikolla tiputin Artot yhteen pilleriin päivässä, ja tämä alkuviikko on ollut aika tuskainen. Pari viimeistä viikkoa on mennyt yllättävän hyvin. Vieroitusoireita ei ole ollut juuri nimeksikään. Ja siitä olenkin ollut todella tyytyväinen. Nyt tämän yhden pillerin pois jättäminen toi ne taas esiin :( Vatsa ihan kuralla joka aamu ja olen palellut ja hikoillut. Varsinkin aamut ja illat ovat olleet pahimpia. Aamuisin kestää noin puolitoista tuntia, että lääkkeet alkaa vaikuttaa, ja sen odottelu on aina ikävää. Iltaisin taas huomaa selvästi, että kylmyys ja voimattomuus iskee, vilunväreitä kulkee selässä jatkuvasti. Tänään kuitenkin tuntuu jo hiukan paremmalta. Ehkä siksikin, että on aamupäivä ja codeiinin vaikutus on parhaimmillaan. Tein jopa kyykkyjä tuossa eilistä Suomen jääkiekko peliä katsellessa. 

 Lääkärin kanssa asetimme tavoitteeksi codeiinin tiputuksen pois kokonaan. Eli kahden viikon välein yksi pilleri on lähtenyt päiväannoksestani. Lisäksi toinen tavoite on, että saisin liikunnasta taas kiinni. Lähes koko talveen en ole saanut itsestäni puristettua oikein mitään. Nyt olen lisännyt itselleni myös mieliala lääkkeen. Sen aloitin tällä viikolla. Toivottavasti se alkaa purra mahdollisimman nopeasti, koska edelleen ilon aiheet ovat todella vähissä. En edes muista koska olisin nauranut viimeksi. Hymyilen tietysti kaikille ihmisille, ja esitän että olisin hyvinkin onnellinen, tyytyväinen ja iloinen. Vaikka todellisuus on aivan jotain toista. Nauramista kaipaan elämääni suuresti. Olen aina nauranut paljon ja vitsaillut yms. nyt se on hävinnyt jonnekin kokonaan. Ennemminkin itken ja tunteilen herkästi. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat todella pahalta. Ja vaikka kuinka yritän ajatella positiivisesti, että tämä on vain hetkellinen vaihe elämässäni ja koko ajan etenen oikeaan suuntaan ( vaikkakin todella, todella hitaasti ), en osaa oikein iloita asiasta. Juttelin lääkärin kanssa myös seuraavasta käynnistä ja siitä mitä seuraavaksi aletaan tiputtamaan ja miten niin toivoisin, että olisin jossain vaiheessa kokonaan ilmaan mitään lääkitystä. Hän vähän järisytti maailmaani sanomalla, ettei ole varma pääsenkö lääkkeistä ikinä eroon!? Ehkä hän vain toppuutteli ja loi realiteettia elämääni, mutta itselläni se on suurin tavoitteeni. Ja siihenhän itse pyrin koko ajan. Siltikin se jäi pyörimään mieleeni. Tiedän, että olen retkahdellut paljon ja edennyt todella hitaasti tässä prosessissa. Edelleenkin olen retkahtanut oxyyn noin kerran viikossa. Olenko siis toivoton tapaus hänen mielestään? No, ajan kanssa sen näkee. Itse kyllä haluan kovasti uskoa, ettei näin ole. Tällä viikolla suunnittelin että retkahtaisin perjantaina, mutta lääkkeen tiputus ja retkahdus samalla viikolla ei tee kyllä kovin hyvää. Nämä retkahtelut saisivat muutenkin poistua minun viikko-ohjelmasta kokonaan pois. Yritys hyvä..

 

 

perjantai, 15. huhtikuu 2016

Lääkkeiden kanssa vekslaamista

  Pieni reissu tuli tehtyä lapseni kanssa lomalla, joka meni oxyjen kanssa suhteellisen hyvin. Tosin aamuisin olo oli aika vetämätön, koska ihan todella pienillä annoksilla yritin pinnistellä reissun. Lisäksi vatsani sanoi itsensä irti viimeisenä päivänä ja sitä oksentelua ja ripulointia kesti kolme päivää. Silloin päätin, että artot on pakko saada alas mahdollisimman nopeasti. Puolitinkin annoksen kolmeen nappia päivässä, ja lisäsin vatsansuojalääkkeen Somacin joka aamuun. Olo alkoikin vatsan osalta helpottua. 

 Tällä hetkellä syön enää yhden Arton aamuisin. Joten codeiinin tiputus on suhteellisen hyvällä mallilla. Mutta, iso mutta! Lyrican ja rauhoittavien syönti on taas lisääntynyt... Silti olo monesti aika ikävä ja vetohalut suuret. Lyricaa syön tällä hetkellä 75ml x 3 ja rauhoittavia neljä-kuusi päivässä. Ja saman menon annan jatkua, kunnes saan tuon viimeisenkin Arton tiputettua pois. Vatsani ei vain yksinkertaisesti kestä niitä enää. Reissun jälkeen olen yhden Arton tiputtanut viikon tai kahden välein. Lisäksi minulla oli yksi toinenkin kaksi päiväinen retkahdus. Jonka jälkeen ei elämäni ainakaan paremmaksi muuttunut... Paitsi tietysti sen kahden päivän ajan virtaa riitti ;) Sain lahjaksi siitä viekkareita ja mielialan laskua. Niinä kahtena päivänä en tietysti syönyt muita lääkkeitäni, eihän niitä tarvittu. Tuntuu taas vain siltä, että kiskon itse mattoa jalkojeni alta. En pysty nauttimaan juuri mistään. Naurun ja vitsailun aiheetkin ovat todella vähissä. Vaikka muut ihmiset nauttivat ihanasta kevätauringosta ja sen tuomasta energiasta niin itselläni tuottaa vaikeuksia lähteä edes kauppaan. Tälläkin hetkellä jääkaappi on ihan tyhjä... Onneksi lapsen isä tuo jotain kaupasta, kun pyysin. Pärjätään tämä ilta ja huominen aamu. Sitten onkin pakko käydä siellä kaupassa. 

 Huomasin kuitenkin hetki sitten että nyt on jo vuosi vierähtänyt siitä, kun viimeksi vedin subua! Ja kuitenkin suurimman osan siitä vuodesta olen pyristellyt lääkärin määräämillä lääkkeillä. Tietysti retkahduksiakin on ollut paljon, välillä yksittäisiä ja välillä jopa muutaman kuukauden mittaisia. Mutta kuitenkin suunta on oikea. Eikö? Helvetinmoista kamppailuahan tämä on ollut. Eikä loppua näy vieläkään, läheskään. Vaikka en minä nyt muuta toisaalta luullutkaan. Tiedän, että tämä vie vuosia. Olen kuitenkin kiskonut kamaa puolet elämästäni, joten miten se voisikaan olla helppoa lopettaakaan? Oli todella typerää luulla, että pystyisin tiputtamaan kahta lääkettä saman aikaisesti pois. Jotenkin sitä siinä lääkärin vastaanotolla vain iloisesti nyökyttelee päätään, että juu tottakai kaikki onnistuu niin kuin sanot. Yhtään en ajattele realistisesti, miten kaikki oikeasti pitäisi tapahtua. Tai miten tiedän käyvän jos edetään liian nopeasti. Ja kuitenkin haluan kertoa rehellisesti missä mennään. 

 Huomaan että liikunta ei kiinnosta enää yhtään. Ehkä tuo sairastelukin teki osansa, mutta tällä hetkellä olen todella jumiutunut tänne kolooni. Käyn vain töissä ja heti palaan pesäluolaani. Enkä tee juuri mitään järkevää. Kämppä nyt on jotenkuten siisti, mutta koulutyöt eivät juurikaan edisty. Tai mikään muukaan. Teen vain ja ainoastaan kaiken pakollisen. Tarmo ja energia ei vain riitä muuhun. Nämäkin asiat vaivaavat pääkoppaani todella paljon. Ennen tein käsitöitä ja harrastin liikuntaa, mutta nyt vain kyhjötän tuolilla tai makaan sängyssä ja käyn röökillä sekä syön ja käyn vessassa. Siinäpä päiväni lähinnä kuluvat. Onneksi lapseni tulee tänään piristämään hiukan arkeani. Silloin on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja oikeasti tehdä elämän eteen enemmän. Tieto ja ajatus siitä, että tämä kaikki on vain nyt näiden muutamien vuosien pinnistelyä saa minut jatkamaan yrittämistä elämää ilman huumeita.

 Kyllähän minulla on paljon ilon aiheitakin, mutta miksen oikein osaa niistä nauttia? Olen saanut säästöön rahaa enemmän kuin ikinä olisin uskonut. Olen saanut matkustella vuoden aikana enemmän kuin koko aikuiselämäni aikana. Minulla on työ ja koulupaikka ja lapseni yhteishuoltajuus. Muutama hyvä ystäväkin löytyy. Lisäksi olen saanut sisustettua asuntoani viimeisen vuoden aikana todella kodikkaaksi. Olen laihtunut 10kg. Silti mielialani on maassa.

 

lauantai, 19. maaliskuu 2016

Uutta yritystä....

 

Muutama kuukausi sitten retkahdinkin taas oikein kunnolla. Sitä kesti noin kuukauden verran tai ehkä vähän ylikin. Luulen, että kaikki alkoi niistä pirun Stelloista.... Aloin sekoittamaan päätäni niiden kanssa ihan huolella, jonka jälkeen tulikin oxyt taas kuvioihin. Pari viikkoa ennen lääkäriaikaa päätin, että nyt on pakko alkaa ryhdistäytymään. Lopetin siis sekoilun, kerroin lääkärille mitä oli käynyt ja sovimme uudesta tiputusohjelmasta. Stellat jätettiin suosiolla pois, koska epäilen suuresti että ne olivat se heikko kohtani, jolloin aloin lipsua yhä enemmän ja enemmän. 

Lääkärissä kävin helmikuun alussa joten nyt olen ollut taas ilman lähes kaksi kuukautta. Tosin lääkkeiden annostus nousi ja tiputusohjelma ei ole ihan mennyt suunnitelmien mukaan... Olen tiputtanut neljästä Lyricasta joka toinen viikko yhden pois. Tällä hetkellä syön niitä enää yhden päivässä. Niiden tiputus on onnistunut siis ihan mukavasti, johon olenkin ollut todella tyytyväinen. Mutta! Samaan aikaan minun olisi pitänyt tiputtaa myös Ardinexit, eli yksi pilleri joka toinen viikko. Ja siihen en sitten olekaan kyennyt... Ajattelin, että tiputtaisin ensin Lyricat pois ja sitten aloittaisin Arttujen tiputtelua. Niitä syön kaksi tablettia kolme kertaa päivässä. Ja ongelmiahan tästä seurasi. Kun en ole pysynyt tiputustahdissa niin enhän saa lääkkeitäkään ulos apteekista, koska viime kerran jälkeen lääkäri kirjoitti resepteihin tiukat seurannat. Huoh! Eilen tein vähän apteekkikierrosta, koska lähden ylihuomenna neljäksi päiväksi matkalle lapseni kanssa, ja mitään lääkkeitä en saanut ulos. Tai Lyricaa nyt olisin saanut, mutta juurihan olen jo melkein siitä päässyt eroon. Joten enhän minä sitä tietenkään halua. Nyt oli siis viidestä päivästä kiinni, etten saa reissuun artojani ja Rivojani. Ja vaikka kuinka yritän laskea, että miten pitkälle pillerit riittäisivät niin eiväthän ne koko matkaa vaan riitä... Enkä todellakaan aio reissuun lähteä refloja kärsimään! Joten tottakai tein tällaisen narkkarille ominaisen ratkaisun, ja kävin hakemassa matkalle ihan oman itse määräämäni lääkityksen.... Eli 20mg oxyconttia per päivä. Ja arvatkaa vaan kuumottavatko ne jo nyt pillerirasiassani? En saa niitä mielestäni millään. Tiedän kyllä, että ne säästyvät reissua varten, mutta himottaa silti aikas kovasti. 

 Tiedän, että reissun jälkeen saan taas kärsiä seuraamukset, mutta en nyt muutakaan ratkaisua keksinyt... Voitte vain kuvitella millainen oli eilinen vitutukseni määrä. Penteleen viisi päivää! No, tyhmästä päästä ( tai vajavaisesta tunne-elämästä ) saa kärsiä koko ruumis ja mielikin siinä sivussa. Monesti Lyrican tiputuspäivänä olen ottanut muutaman Arton enemmän ja sitten taas jatkanut samaan malliin, kuin ennenkin. 

Miten siellä lääkärissä olenkin aina niin optimistinen ja ajattelen että juu tottakai nyt kahden lääkkeen tiputukset onnistuvat minulta ihan hyvin samanaikaisesti? Vaikka oikeasti tiedän, että liian nopealla tahdilla minulle alkaa tulla hirvittäviä vetohaluja ja hommat kusee. Lisäksi vielä tämä talvi ja pimeys vaikuttavat motivaatiooni turhan paljonkin. Lisäksi tuo Stellojen ja oxyjen aiempi rouskuttelu harmittaa ihan vietävästi. Tuntuu, että jouduin aloittamaan taas ihan alusta, vaikka todellisuudessa en edes muista koska olisin näin hyvin ollut ilman kunnon euforioivia lääkkeitä? Olin jo päässyt siihen pisteeseen, että söin kaksi artoa päivässä ja joskus harvoin kolme, ja nyt hemmetti kuusi! Periksi ei silti anneta, ei. Pakko jatkaa ja uskoa siihen, että joskus vielä en tarvitse pillerin pilleriä, muuta kuin korkeintaan päänsärkyyn. Vaikka eilen itku ei ollut kaukana... Tai taisin minä muutaman kyyneleen tirauttaakin. Harmitti vaan niin paljon. Apteekissa sanoivat, että koita saada lääkäri kiinni tai menet toiselle lääkärille jos sieltä saisit reseptit. Näin viikonloppunahan se onkin tosi helppoa. Soitin kyllä ja yritin saada lääkäriäni kiinni, mutta hänelle ei voi jättää soittopyyntöä, eikä viestiä ja hän tulee muutenkin taloon vasta huhtikuussa. Tietysti voisin mennä johonkin toiselle lääkärille ja maksaa itseni kipeäksi mahdollisesti turhan takia. Sekään vaihtoehto ei mielestäni ollut kovinkaan kannattava. Ihan kun tuollaisia lääkkeitä kuka vaan lääkäri kirjoittaisi tuosta noin vain... Ja monennenko lääkärin luona pitäisi käydä ennen kuin voisin mahdollisesti reseptin saada? Minulta loppuisi rahat ennen, kuin reseptin saisin käsiini. Ja mitäköhän viikonloppuna päivystysajat mahtaisivat eri lääkäriasemilla kustantaa? Helppo sanoa, mutta hemmetin kallis ja hankala toteuttaa....

 

torstai, 10. joulukuu 2015

Edelleen irti, mutta koukussa

 Nyt viimein saanut lääkärin kanssa lääkityksen  siihen kuntoon etten ole retkahtanut pariin kuukauteen vahvempiin opiaatteihin. Ardinex oli tämä pelastus. Niitä syön yleensä kaksi kertaa päivässä, ja vieroitusoireet pysyvät poissa. Nyt onkin ongelmaksi muodostunut tuossa lokakuussa vietetyn etelänloman jälkeen nuo unilääkkeet ja alkoholi. En saa niistä enää edes mitään kiksejä, mutta silti niitä tulee syötyä ihan liikaa. Ja annoskoko tietysti kasvaa myös jatkuvasti... Joka päivä päätän että nyt en niihin koske, kunnes huomaa pari pilleriä jo menneen, ja lisäksi tietenkin muutama annos alkoa. Eihän ne ilman alkoholia mitään kunnon vaikutusta anna... ja parin tunnin päästä saatan tehdä saman uudestaan. Ennen sain paljon energiaa tällä tavoin, mutta nyt vain nukahdan, tai ainakin olen ihan hemmetin väsynyt. Liikunta on jäänyt nyt muutaman viikon aikana lähes pelkkään hyötyliikuntaan. Todennäköisesti jos saisin itsestäni taas enemmän irti ja kiskottua itseni lenkkipolulle oloni olisi sekä fyysisesti että henkisesti paljon parempi. 

Koulussa onneksi olen nyt edennyt ja sillä saralla näyttää hyvältä. Jotenkin motivaatio vähän kaikkeen on laskenut, mutta se nyt voi johtua ihan tästä auringon puutteestakin... Pintapuolisesti kaikki hyvin, mutta sisältä tuntuu tyhjältä. Parempia aikoja odotellessa  😆