maanantai, 17. syyskuu 2018

Samaa yritystä

 Viimeksi kirjoitin, että olin menossa lääkäriin ja labroihin. Lopulta kun sain mentyä lääkäri kirjoitti minulle mielialalääkkeet ja suositteli psykiatrista sairaanhoitajaa. Ja sain minä ne labratkin. En tiedä mikä noissa terapiatyypeissä on, mutta itse en tätä mahdollisuutta halunnut käyttää. Joskus käynyt ja pettynyt joka kerta. Ehkä sekin vaikuttaa paljon, etten siellä voisi kuitenkaan puhua oikeista ongelmistani... Kun tulisi taas se saatanan lastari väliin. Joten jätän suosiolla väliin... Sääli sinänsä, mutta minkäs voit tälle holhoavalle yhteiskunnalle ja sen lakipykälille? Ei perheellinen päihdeongelmainen voi sanoa ongelmistaan mitään, kenellekään. Ja sen kanssa nyt on vain elettävä. No, jokatapauksessa kävin myös niissä labroissa jossa todettiin minun sairastuneen kilpirauhasen vajaatoimintaan! Arvot olivat ihan todella päin persettä. Tietysti olin surullinen kuullessani sairaudesta, mutta toisaalta myös helpottunut. Näihin mun oireisiin voikin ehkä löytyä jokin ratkaisu! Nyt olen syönyt lääkettä sitten tuohon tautiin. Olo on ehkä hitusen parantunutkin, vaikka matkaa vielä onkin. Bubren lopetuksen kanssa on edelleen samat ongelmat. Kesä kun nyt meni vähän heikommin... Nyt olen taas ollut muutaman viikon ilman ja vaikka kesällä oli käyttöä enemmän niin välipäiviäkin pidin. Ja ne huomaa nyt. Jos olisin taas vedellyt surutta päivittäin olisi olotilani paaaaljon heikompi tällähetkellä. Ei se nytkään niin hyvä ole, mutta selkeän eron kyllä huomaa. Lisäksi sain taas hetkisitten tietää olevani uudestaan raskaana! Onhan sitä yritetty jo pitkään taas tuon talvella tulleen keskenmenon jälkeen, mutta ilmeisesti tuo kilppari on sen estänyt. Ja todennäköisesti sen vuoksi viimeksi keskeytyikin. Minä tulen kyllä NIIN onnistumaan tässä lopetuksessa! 😇

torstai, 24. toukokuu 2018

Mieliala ja perhe

 

 Alkaa hiukan tuntumaan, että PAHIMMAT vieroitusoireet ovat pikkuhiljaa takana päin? Pelkkien bentsojen kanssa olen selvinnyt päivistä jotenkuten ja saanut nukuttua öisinkin. Mutta tämä oman pään kanssa oleminen ja mielialan aleneminen on tullut hyvin vahvana tilalle. En keksi tai saa aikaiseksi juuri mitään. Kunto ei kestä oikein kävelyään. Vasta pari viikkoa takana ( kerran retkunut ) ja tuokin aika tuntuu aivan jäätävän pitkältä. Joka päivä toivon, että jospa se kuuluisa huominen olisi edes hiukan parempi päivä... Varasin ajan lääkäriin perus labroja varten ja ajattelin samalla pyytää jonkinlaisen mielialalääkityksen. Ainakin edes tähän alkuun. Siihen saakka, että aivojen reseptorit alkaisivat tuottaa taas itsenäisesti serotoniinia ja luontaisia opioideja. Tai liikuttelisivat niitä miten normisti kuuluukin. 

 Alan huomata että perhekin hiukan ihmettelee tätä minun touhua ja mielialan laskua. Toisaalta tämä aika vuodesta on ihan selkeästi paras aika lopettaa, koska aurinko ja valo sentään hiukan auttavat mielialan kohentumiseen! 

 Aivotkin ovat aika jäässä, pahoittelut.

torstai, 24. toukokuu 2018

Mieliala ja perhe

 

 Alkaa hiukan tuntumaan, että PAHIMMAT vieroitusoireet ovat pikkuhiljaa takana päin? Pelkkien bentsojen kanssa olen selvinnyt päivistä jotenkuten ja saanut nukuttua öisinkin. Mutta tämä oman pään kanssa oleminen ja mielialan aleneminen on tullut hyvin vahvana tilalle. En keksi tai saa aikaiseksi juuri mitään. Kunto ei kestä oikein kävelyään. Vasta pari viikkoa takana ( kerran retkunut ) ja tuokin aika tuntuu aivan jäätävän pitkältä. Joka päivä toivon, että jospa se kuuluisa huominen olisi edes hiukan parempi päivä... Varasin ajan lääkäriin perus labroja varten ja ajattelin samalla pyytää jonkinlaisen mielialalääkityksen. Ainakin edes tähän alkuun. Siihen saakka, että aivojen reseptorit alkaisivat tuottaa taas itsenäisesti serotoniinia ja luontaisia opioideja. Tai liikuttelisivat niitä miten normisti kuuluukin. 

 Alan huomata että perhekin hiukan ihmettelee tätä minun touhua ja mielialan laskua. Toisaalta tämä aika vuodesta on ihan selkeästi paras aika lopettaa, koska aurinko ja valo sentään hiukan auttavat mielialan kohentumiseen! 

 Aivotkin ovat aika jäässä, pahoittelut.

tiistai, 15. toukokuu 2018

Vieroitusta kotona

  Nyt olen ollut ilman vahvoja opiaatteja jo yli viikon! Ei kovin helppoa ole ollut ja tukilääkkeitäkin olen ottanut helpottamaan pahimpia oloja. Edelleen aikomus jatkaa samoilla linjoilla. Päivät ovat selviytymistä toiseen. Ainoastaan toivo ja usko paremmasta auttaa jatkamaan. Haluan vieroitusoireettomaksi! Tavoitteena, että kesällä asia onkin niin. Mieluummin tietysti jo ensi viikolla. Onhan niihin selkeästi jo nyt tullut parannusta. Vaikka edelleen on kylmä ja väsymys kulkee rinnalla koko ajan. Lisäksi minulla on ihan järjetön koivuallergia, joten en aina tarkkaan tiedä mikä oire johtuu allergiasta ja mikä viekkareista. Eilenkin nukuin lähes koko päivän... Välillä toivoisin että vieressä olisi joku kuka pakottaisi liikkeelle ja tekemään asioita, kun oma saamattomuus ja oma-aloitteisuus nyt on mitä on. Pitää kuitenkin olla armollinen itselle. Olen niin alussa tällä matkalla! 

 

tiistai, 8. toukokuu 2018

Na-ryhmä

 Tästä alkaa yritys taas! Välillä tuntuu, ettei tämä mun opiaateista irtautuminen johda mihinkään, mutta nyt on taas uutta uskoa huomiseen! Tai koitan nyt selvitä tämäkin päivän... Onko tuo aurinko ehkä tuonut jonkinlaista iloa ja uskoa parempaan? 

 Eilen olin taas ensimmäisen päivän ilman vahvoja opiaatteja ( contteja ) ja oli aika kamala päivä. Erottelin Panacodeja ja otin niitä kolme, mutta eivät kovinkaan paljoa helpottaneet oloani... Lisäksi otin Lyricaa. Ja yöksi tennareita. Heräsin 5.30 ja vielä suht pirteänä! Tänään olo ollut huomattavasti parempi. 😊 Huomenna lähden 300km päähän ystäväni luo. Ajattelin, että olen siellä joitain päiviä " katkolla ", ehkä käyn jopa NA ryhmässä, kun täällä en sitä oikein voi tehdä lastensuojeluilmoitus pelon vuoksi. Tuo pelko seuraa aika hyvin mukana, kun joku IDIOOTTI sen kerran tekee niin eipä huvita sieltä enää uudestaan apua hakea... Tosi anonyymi ryhmä...  joopa joo. 😓 Muutenkin täällä Suomessa kun on päihdeongelma lailla " rangaistava ", eikä hoitoon hakeutumisella voi siitä välttyä. Nostaa ainakin minulla kynnystä edes hakeutua avun piiriin. Jos hoitoon hakeutumisesta ei " rangaistaisi " niin olisin itsekin hakenut apua jo aikoja sitten. Mutta minkäs teet..?? Ei tuonne itsehoito ryhmiinkään uskalla enää mennä, kun ei koskaan tiedä tunnistaako joku ja tekee SAATANA lastari-ilmon! Eikä ajattele tekojaan sen enempää. Minuun se on vaikuttanut jo yli 10 vuotta! Kiitos siitä! Joten muille tällaista harkitseville niin älkää ihmeessä tehkö niin! Voi olla ettei siitä syystä tämä henkilö hakeudu enää avun piiriin. Ei edes ns. matalan kynnyksen apuihin. Tulipas paasattua. 😅