tiistai, 2. heinäkuu 2019

Elämää ilman opiaatteja

 Olen edelleen kuivilla! Aivan mahtavaa! Välillä on ikävä sitä opiaattien hetkellistä euforiaa ja hyvää olo. Sitä jolloin maailmaa hymyilee kilpaa kanssani ja tuntuu että jaksan mitä tahansa. Realiteetit on kuitenkin näiden haavekuvien mukana. Euforia on kuitenkin vain Niin hetkellistä. Ja usein seuraa pahoinvointia, turvotusta ja väsymystä. Kroppa kulkee hitaalla, eikö mikään liiku mihinkään. Sydän pumppaa hitaasti jolloin ääreisverenkierto heikkenee ja turvottaa, suolenliikkeet hidastuvat, jolloin tulee ummetusta, kipua ja lisää turvotusta. Ja se väsymys! Tuntuu kuin olisin pikkuhiljaa taas pääsemässä elämään kiinni uudestaan. Tottakai minua väsyttää edelleen. Varsinkin vauva-arjessa, mutta motivaatio tehdä eri asioita on kasvanut hurjasti. Nyt on tosin alkanut unettomuus nostamaan päätään. Minun on vaikea nukahtaa ja heräilen usein aamuyöllä enkä saa enää unta. Tiedän, että tämä kuuluu vieroitusoireisiin vielä. Ja menee ohi puolenvuoden sisällä. Vähän meinaa vain välillä olla raskasta... Masentuneeksi en onneksi itseäni kuitenkaan tunne. On elämä aika paljon tasaisempaa ja tasapaksumpaa mihin olen tottunut opiaattien kanssa, mutta eiköhän tähän totu. Ei ihminen tarvitse niin isoja tunteita ja euforiaa jatkuvasti, vaikka näitä juuri eniten kaipaan. Eli uuden elämän hyväksymistä ja opettelua tämä vielä usein on. Kaiken kaikkiaan voin kuitenkin fyysisesti niin paljon paremmin, ja se pitää minut kiinni elämässä ilman oppareita!

perjantai, 31. toukokuu 2019

Kohti parempaan?

 Nyt on synnytetty ja vauva voi hyvin. Olen ollut ilman jo pidempään, eikä huvita enää leikkiä opiaateilla. Vihdoin pääsin niistä vieroitusoireista eroon! Mieliala vaihtelee ja sen osalta välillä tekisi mieli, mutta ei niin järisyttävästi että jotain nappailisin. 

 Kävin siellä sairaalan sossupalaverissa, eikä hän nähnyt tarvetta seuloille eikä vauvan kakka- tai pissanäytteille. Joten selvisin säikähdyksellä. Vauvalla ei myöskään ollut vieroitusoireita syntyessään, vaikka tuli pari viikkoa etuajassa. Itsesyytökset on välillä ihan kauheat, vaikka turha sitä enää on itkeä, kun paskat on jo housuissa... Nyt en voi muuta kuin huolehtia siitä, etten enää palaa takaisin entiseen. Tämä pillereiden pyörittely saa nyt jäädä menneisyyteen ja nyt selvinpäin huomiseen! Mä taidan oikeasti vielä selvitä tästä! Ainakin olo on koko ajan varmempi ja varmempi siitä, että tässä se nyt oli. Alan rakentamaan uutta elämää itselleni ilman mitään päihteitä. Vuosia se nähtävästi sitten vei että pääsin tähän pisteeseen, mutta on kuitenkin mahdollista. Ja jos minulla on niin on teillä muillakin. 20 vuotta rämmin tuossa opiaattien ja muiden päihteiden suossa. Takaisin en palaa enää. Ikinä!

torstai, 4. huhtikuu 2019

Odotusta

  Raskaus alkaa olemaan loppusuoralla. En ole edes tänne kehdannut kirjoittaa miten huonosti olen tämän ongelmani pystynyt tässä tilassa hoitamaan... Aivan liian huonosti. Luulin että olisin vahvempi, mutta kun ei! Edelleen vieroituksen kanssa. Nyt on vain pakko olla ilman. Muuten hommani kusevat oikein urakalla. Vauva syntyy vieroitusoireisena ja kaikille selviää mikä paska olen. Apua! Lähiaikoina pitää antaa seulatkin, joten nyt olen ollut ilman. Tänään oli jopa parempi päivä, eikä tuskailu tuntunut niin pahalta. Olen pitänyt nollapäiviä, lieventääkseni tätä tulevaa olotilaa. Ja ehkä se nyt on auttanutkin. 

  Ensi viikolla on sossujen kanssa juttelu aika. Neuvolasta laittoivat lähetteen menneisyyden vuoksi. Katsoin että ovat jo valmiiksi laittaneet lähetteen seuloihin niin alkoholin osalta kuin 400 eri lääke- ja huumausaineen osalta. Ei sitten sen laajempaa seulaa enää löytäneet... Alkoholin käytönkin saa nähtävästi selville virtsanäytteellä nykyään. Kolmen viimeisen päivän käytön pitäisi näkyä tuossa näytteessä. Oli pakko vähän googletella, että mitä ne kaikki lähetteessä olevat testit tarkoittivat. 

  Näinä viime viikkoina on itsesyytökset nousseet pintaan tosi vahvasti. Pelkään ihan hirveästi, että paljastun kaikille. Viimeistään kun vauva syntyy. Miten puoliso voisi suhtautua tällaiseen valehteluun mitenkään hyvin? Tai kertomatta jättämiseen? Mitä olen vauvalle tehnyt? Aika syvissä vesissä on tässä juostu itsesyytösten kanssa. Olen ihan helvetin kyllästynyt tähän riippuvuuteen, sen peittelyyn ja häpeään. Siihen mitä kaikkea stigmaa se ympäristössä aiheuttaa. Mitä itse aiheutan muille.  Kumpa kaikki nyt menisi vain hyvin! Tai itsestäni se on myös paljon kiinni. Seulat täytyy olla puhtaat, eikä vauvalla saa olla mitään viekkareita. Näin voisin ehkä jotenkuten selvitä. Sairaalassahan he haluavat ottaa vauvalta heti syntymän jälkeen pissa ja kakkanäytteet. Mutten ajatellut antaa näihin lupaa. Perusteluina se, että kun ne viimeksi otettiin ja vauvan pissapussi olikin viallinen sain syyt siitä niskoilleni. Vielä 15 vuotta jälkeenpäin tuo asia tuli esille. Lääkäri oli kirjoittanut, että äiti mitä ilmeisemmin käyttänyt raskausaikana koska rikkonut vauvan pissapussin. Kävin koko raskauden joka viikko seuloissa, ja aina annoin puhtaat niin silti tuo viallinen virtsankeräyspussi tuomitsi minut. Eli seuloilla ei ollut yhtäkkiä mitään painoarvoa?! No, nyt perustelen kieltäytymiseni tuolla. Mitäs silloin syyttivät turhaan. Tietysti ymmärrän, että syyttävät ja epäilevät äitiä. Mutta miksei näytettä otettu uudestaan? Ei se voi tunnin tai kahden takia olla myöhäistä? Olivat ihan varmoja, että kakkanäyte ei ole puhdas, vaikka olihan se. Silloin suoriuduin kyllä tosi hyvin raskausajasta. Nyt en voi sanoa samaa... paska.

maanantai, 17. syyskuu 2018

Samaa yritystä

 Viimeksi kirjoitin, että olin menossa lääkäriin ja labroihin. Lopulta kun sain mentyä lääkäri kirjoitti minulle mielialalääkkeet ja suositteli psykiatrista sairaanhoitajaa. Ja sain minä ne labratkin. En tiedä mikä noissa terapiatyypeissä on, mutta itse en tätä mahdollisuutta halunnut käyttää. Joskus käynyt ja pettynyt joka kerta. Ehkä sekin vaikuttaa paljon, etten siellä voisi kuitenkaan puhua oikeista ongelmistani... Kun tulisi taas se saatanan lastari väliin. Joten jätän suosiolla väliin... Sääli sinänsä, mutta minkäs voit tälle holhoavalle yhteiskunnalle ja sen lakipykälille? Ei perheellinen päihdeongelmainen voi sanoa ongelmistaan mitään, kenellekään. Ja sen kanssa nyt on vain elettävä. No, jokatapauksessa kävin myös niissä labroissa jossa todettiin minun sairastuneen kilpirauhasen vajaatoimintaan! Arvot olivat ihan todella päin persettä. Tietysti olin surullinen kuullessani sairaudesta, mutta toisaalta myös helpottunut. Näihin mun oireisiin voikin ehkä löytyä jokin ratkaisu! Nyt olen syönyt lääkettä sitten tuohon tautiin. Olo on ehkä hitusen parantunutkin, vaikka matkaa vielä onkin. Bubren lopetuksen kanssa on edelleen samat ongelmat. Kesä kun nyt meni vähän heikommin... Nyt olen taas ollut muutaman viikon ilman ja vaikka kesällä oli käyttöä enemmän niin välipäiviäkin pidin. Ja ne huomaa nyt. Jos olisin taas vedellyt surutta päivittäin olisi olotilani paaaaljon heikompi tällähetkellä. Ei se nytkään niin hyvä ole, mutta selkeän eron kyllä huomaa. Lisäksi sain taas hetkisitten tietää olevani uudestaan raskaana! Onhan sitä yritetty jo pitkään taas tuon talvella tulleen keskenmenon jälkeen, mutta ilmeisesti tuo kilppari on sen estänyt. Ja todennäköisesti sen vuoksi viimeksi keskeytyikin. Minä tulen kyllä NIIN onnistumaan tässä lopetuksessa! 😇

torstai, 24. toukokuu 2018

Mieliala ja perhe

 

 Alkaa hiukan tuntumaan, että PAHIMMAT vieroitusoireet ovat pikkuhiljaa takana päin? Pelkkien bentsojen kanssa olen selvinnyt päivistä jotenkuten ja saanut nukuttua öisinkin. Mutta tämä oman pään kanssa oleminen ja mielialan aleneminen on tullut hyvin vahvana tilalle. En keksi tai saa aikaiseksi juuri mitään. Kunto ei kestä oikein kävelyään. Vasta pari viikkoa takana ( kerran retkunut ) ja tuokin aika tuntuu aivan jäätävän pitkältä. Joka päivä toivon, että jospa se kuuluisa huominen olisi edes hiukan parempi päivä... Varasin ajan lääkäriin perus labroja varten ja ajattelin samalla pyytää jonkinlaisen mielialalääkityksen. Ainakin edes tähän alkuun. Siihen saakka, että aivojen reseptorit alkaisivat tuottaa taas itsenäisesti serotoniinia ja luontaisia opioideja. Tai liikuttelisivat niitä miten normisti kuuluukin. 

 Alan huomata että perhekin hiukan ihmettelee tätä minun touhua ja mielialan laskua. Toisaalta tämä aika vuodesta on ihan selkeästi paras aika lopettaa, koska aurinko ja valo sentään hiukan auttavat mielialan kohentumiseen! 

 Aivotkin ovat aika jäässä, pahoittelut.