Edelleen tässä yrittänyt sinnitellä ilman opiaatteja. Välillä jopa alkaa tuntua, että nämä vieroitusoireet hiukan ovat laantumaan päin. Vatsa vaan edelleen oikuttelee. Mikä on töissä ollessa todella nihkeetä, kun vessaa ei välttämättä ole mailla halmeilla... Tänään ainakin oli yhdessä kohtaa ihan hirveät tuskat, kun ei päässyt vessaan! Ja vihdoin kun pääsi niin voi sitä helpotuksen määrää... Kauheat kivut alkoivat helpottaa. Kylmät väreet kulkevat selässä edelleen ja aivasteluja tulee, mutta ei kovin pahalta tunnu. Pään sisällä sitä enempi töitä saa tehdä. Jostain niin haluaisi pientä euforiaa saada. Viime perjantaina otin yhden 1/2 oxyn ja heti raajat turposivat. Sitä saa mitä tilaa... No, ainakin sain taas motivaatiota olla ilman. Tänään en ole ottanut edes Lyricaa. Pelkään niin senkin lääkkeen koukuttavuutta ja refloja. Eivät ilmeisesti ole mitkään helpoimmasta päästä... Bentsoja olen kyllä vielä syönyt. En tiedä miten pystyisin muuten nukkumaan, ja sitten tämä vasta helvettiä olisikin. 

Eilen pääsin jopa täältä kopista lähtemään vähäksi aikaa pois. Aika koppihoitoa olen itselleni antanutkin. Itsetuntokin tullut aika rymisten alas. En enää oikein tunne itseäni. Olen hirveän tunteellinen ja ihmiset pelottavat. Ihan kuin en olisi ollut ikinä tekemisissä toisten kanssa. Sosiaalisuuteni on aivan nollissa, vaikka toisaalta kaipaan seuraa, mutta en tiedä olisiko minusta kovinkaan hyväksi keskustelijaksi? Epäilys itseään kohtaa kasvaa koko ajan ja ilot aika vähissä. Ei edes naurata oikein mikään, vaikka mielestäni olen iloinen tyyppi. Kai nämä tuntemukset tästä hälvenevät pikkuhiljaa, toivottavasti. Ja ilo elämään tulee takaisin. Onpas masentava teksti, mutta nyt vain tuntuu tältä. Ei ole vielä tullut tunnetta, että tämä oli kyllä elämäni paras päätös! Ja kyllä elämä on ihanaa ilman päihteitä! Fiilikset pitkälti päinvastaiset...