Tällä hetkellä taistelu jatkuu edelleen. Tällä viikolla tiputin Artot yhteen pilleriin päivässä, ja tämä alkuviikko on ollut aika tuskainen. Pari viimeistä viikkoa on mennyt yllättävän hyvin. Vieroitusoireita ei ole ollut juuri nimeksikään. Ja siitä olenkin ollut todella tyytyväinen. Nyt tämän yhden pillerin pois jättäminen toi ne taas esiin :( Vatsa ihan kuralla joka aamu ja olen palellut ja hikoillut. Varsinkin aamut ja illat ovat olleet pahimpia. Aamuisin kestää noin puolitoista tuntia, että lääkkeet alkaa vaikuttaa, ja sen odottelu on aina ikävää. Iltaisin taas huomaa selvästi, että kylmyys ja voimattomuus iskee, vilunväreitä kulkee selässä jatkuvasti. Tänään kuitenkin tuntuu jo hiukan paremmalta. Ehkä siksikin, että on aamupäivä ja codeiinin vaikutus on parhaimmillaan. Tein jopa kyykkyjä tuossa eilistä Suomen jääkiekko peliä katsellessa. 

 Lääkärin kanssa asetimme tavoitteeksi codeiinin tiputuksen pois kokonaan. Eli kahden viikon välein yksi pilleri on lähtenyt päiväannoksestani. Lisäksi toinen tavoite on, että saisin liikunnasta taas kiinni. Lähes koko talveen en ole saanut itsestäni puristettua oikein mitään. Nyt olen lisännyt itselleni myös mieliala lääkkeen. Sen aloitin tällä viikolla. Toivottavasti se alkaa purra mahdollisimman nopeasti, koska edelleen ilon aiheet ovat todella vähissä. En edes muista koska olisin nauranut viimeksi. Hymyilen tietysti kaikille ihmisille, ja esitän että olisin hyvinkin onnellinen, tyytyväinen ja iloinen. Vaikka todellisuus on aivan jotain toista. Nauramista kaipaan elämääni suuresti. Olen aina nauranut paljon ja vitsaillut yms. nyt se on hävinnyt jonnekin kokonaan. Ennemminkin itken ja tunteilen herkästi. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat todella pahalta. Ja vaikka kuinka yritän ajatella positiivisesti, että tämä on vain hetkellinen vaihe elämässäni ja koko ajan etenen oikeaan suuntaan ( vaikkakin todella, todella hitaasti ), en osaa oikein iloita asiasta. Juttelin lääkärin kanssa myös seuraavasta käynnistä ja siitä mitä seuraavaksi aletaan tiputtamaan ja miten niin toivoisin, että olisin jossain vaiheessa kokonaan ilmaan mitään lääkitystä. Hän vähän järisytti maailmaani sanomalla, ettei ole varma pääsenkö lääkkeistä ikinä eroon!? Ehkä hän vain toppuutteli ja loi realiteettia elämääni, mutta itselläni se on suurin tavoitteeni. Ja siihenhän itse pyrin koko ajan. Siltikin se jäi pyörimään mieleeni. Tiedän, että olen retkahdellut paljon ja edennyt todella hitaasti tässä prosessissa. Edelleenkin olen retkahtanut oxyyn noin kerran viikossa. Olenko siis toivoton tapaus hänen mielestään? No, ajan kanssa sen näkee. Itse kyllä haluan kovasti uskoa, ettei näin ole. Tällä viikolla suunnittelin että retkahtaisin perjantaina, mutta lääkkeen tiputus ja retkahdus samalla viikolla ei tee kyllä kovin hyvää. Nämä retkahtelut saisivat muutenkin poistua minun viikko-ohjelmasta kokonaan pois. Yritys hyvä..