Pieni reissu tuli tehtyä lapseni kanssa lomalla, joka meni oxyjen kanssa suhteellisen hyvin. Tosin aamuisin olo oli aika vetämätön, koska ihan todella pienillä annoksilla yritin pinnistellä reissun. Lisäksi vatsani sanoi itsensä irti viimeisenä päivänä ja sitä oksentelua ja ripulointia kesti kolme päivää. Silloin päätin, että artot on pakko saada alas mahdollisimman nopeasti. Puolitinkin annoksen kolmeen nappia päivässä, ja lisäsin vatsansuojalääkkeen Somacin joka aamuun. Olo alkoikin vatsan osalta helpottua. 

 Tällä hetkellä syön enää yhden Arton aamuisin. Joten codeiinin tiputus on suhteellisen hyvällä mallilla. Mutta, iso mutta! Lyrican ja rauhoittavien syönti on taas lisääntynyt... Silti olo monesti aika ikävä ja vetohalut suuret. Lyricaa syön tällä hetkellä 75ml x 3 ja rauhoittavia neljä-kuusi päivässä. Ja saman menon annan jatkua, kunnes saan tuon viimeisenkin Arton tiputettua pois. Vatsani ei vain yksinkertaisesti kestä niitä enää. Reissun jälkeen olen yhden Arton tiputtanut viikon tai kahden välein. Lisäksi minulla oli yksi toinenkin kaksi päiväinen retkahdus. Jonka jälkeen ei elämäni ainakaan paremmaksi muuttunut... Paitsi tietysti sen kahden päivän ajan virtaa riitti ;) Sain lahjaksi siitä viekkareita ja mielialan laskua. Niinä kahtena päivänä en tietysti syönyt muita lääkkeitäni, eihän niitä tarvittu. Tuntuu taas vain siltä, että kiskon itse mattoa jalkojeni alta. En pysty nauttimaan juuri mistään. Naurun ja vitsailun aiheetkin ovat todella vähissä. Vaikka muut ihmiset nauttivat ihanasta kevätauringosta ja sen tuomasta energiasta niin itselläni tuottaa vaikeuksia lähteä edes kauppaan. Tälläkin hetkellä jääkaappi on ihan tyhjä... Onneksi lapsen isä tuo jotain kaupasta, kun pyysin. Pärjätään tämä ilta ja huominen aamu. Sitten onkin pakko käydä siellä kaupassa. 

 Huomasin kuitenkin hetki sitten että nyt on jo vuosi vierähtänyt siitä, kun viimeksi vedin subua! Ja kuitenkin suurimman osan siitä vuodesta olen pyristellyt lääkärin määräämillä lääkkeillä. Tietysti retkahduksiakin on ollut paljon, välillä yksittäisiä ja välillä jopa muutaman kuukauden mittaisia. Mutta kuitenkin suunta on oikea. Eikö? Helvetinmoista kamppailuahan tämä on ollut. Eikä loppua näy vieläkään, läheskään. Vaikka en minä nyt muuta toisaalta luullutkaan. Tiedän, että tämä vie vuosia. Olen kuitenkin kiskonut kamaa puolet elämästäni, joten miten se voisikaan olla helppoa lopettaakaan? Oli todella typerää luulla, että pystyisin tiputtamaan kahta lääkettä saman aikaisesti pois. Jotenkin sitä siinä lääkärin vastaanotolla vain iloisesti nyökyttelee päätään, että juu tottakai kaikki onnistuu niin kuin sanot. Yhtään en ajattele realistisesti, miten kaikki oikeasti pitäisi tapahtua. Tai miten tiedän käyvän jos edetään liian nopeasti. Ja kuitenkin haluan kertoa rehellisesti missä mennään. 

 Huomaan että liikunta ei kiinnosta enää yhtään. Ehkä tuo sairastelukin teki osansa, mutta tällä hetkellä olen todella jumiutunut tänne kolooni. Käyn vain töissä ja heti palaan pesäluolaani. Enkä tee juuri mitään järkevää. Kämppä nyt on jotenkuten siisti, mutta koulutyöt eivät juurikaan edisty. Tai mikään muukaan. Teen vain ja ainoastaan kaiken pakollisen. Tarmo ja energia ei vain riitä muuhun. Nämäkin asiat vaivaavat pääkoppaani todella paljon. Ennen tein käsitöitä ja harrastin liikuntaa, mutta nyt vain kyhjötän tuolilla tai makaan sängyssä ja käyn röökillä sekä syön ja käyn vessassa. Siinäpä päiväni lähinnä kuluvat. Onneksi lapseni tulee tänään piristämään hiukan arkeani. Silloin on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja oikeasti tehdä elämän eteen enemmän. Tieto ja ajatus siitä, että tämä kaikki on vain nyt näiden muutamien vuosien pinnistelyä saa minut jatkamaan yrittämistä elämää ilman huumeita.

 Kyllähän minulla on paljon ilon aiheitakin, mutta miksen oikein osaa niistä nauttia? Olen saanut säästöön rahaa enemmän kuin ikinä olisin uskonut. Olen saanut matkustella vuoden aikana enemmän kuin koko aikuiselämäni aikana. Minulla on työ ja koulupaikka ja lapseni yhteishuoltajuus. Muutama hyvä ystäväkin löytyy. Lisäksi olen saanut sisustettua asuntoani viimeisen vuoden aikana todella kodikkaaksi. Olen laihtunut 10kg. Silti mielialani on maassa.